Pannukahvia

Reilun vuoden verran olen nyt omistanut  Durston X-Mid 1-teltan . Tarkoitukseni on ollut päivittää jo aiemmin kokemuksia kyseisestä teltasta, mutta en ole saanut vain aikaiseksi. Ensikokemukseni teltasta löytyvät täältä . Teltasta (yhden henkilön malli) on olemassa kolme eri versiota: X-Mid 1, X-Mid Pro 1, sekä X-Mid 1 Solid. Itselläni on siis X-Mid 1, eli teltan perusversio. Teltta oli minulla mukana mm. viime kesäisillä Finnamarkin ja Kekkospuiston reissuilla. Lisäksi se on ollut mukana helteisellä Patvinsuolla ja vaihtelevissa säissä pk-seudulla viikonloppu- ja yönyliretkillä. Hankinnan jälkeen teltassa on tullut nukuttua parikymmentä yötä. Teltta lammen rannalla Finnmarkissa heinäkuussa Näistä lähtökohdista voin jo teltasta sanoa jotain tarkempaakin kokemusta. Teltan ympärille kasvanut "kaverisetti" Olen hankkinut telttaan tarvikkeita, joita siihen ei automaattisesti tule. Tässä esitän oman hankintani, jotka olen kokenut tarpeellisiksi. Teltan mukana ei tule telttakeppejä...

1960-luvun alussa polut olivat harvassa, tieto vielä harvemmassa - ja kulkeminen tapahtui pitkälti maaston, säätilan ja paikallisten vinkkien mukaan. Ostin joku vuosi sitten antikvariaatista Pohjois-Suomen retkeilykirjan, Suomen Matkailijayhdistyksen vuonna 1962 julkaiseman oppaan. Kirja on kuin pieni aikakapseli ajalta, jolloin retkeilijä oli vielä hieman enemmän tutkimusmatkailija kuin harrastaja. Kyseessä on varhaisen ajan retkeilyopas, jonka toimituskunnassa ovat vaikuttaneet Antero Tuomisto, Vesa Mäkinen ja Raimo O. Kojo. Kirja on ulkoasultaan vaatimaton ja koristelematon - asioita kerrotaan niin kuin ne ovat. Pohjois-Suomen retkeilykirja Kirjan avatessa huomaa heti, että kyseessä on aikansa “retkeilijän käsikirja”. Kartat käsin piirrettyjä, kuvissa on enemmän dokumentaarista henkeä kuin taiteellista yritystä. Jos kirjoilla olisi tuoksu, tämä tuoksuisi autiotuvalta, koivuklapeilta ja hieman märältä huopalakilta. Retkeilyn maailma 1960-luvun Lapissa Kirjan tärkein anti tänään ei o...

Kun lähden vaellukselle, otan mukaan kartan, kompassin ja satelliittilaitteen. Nykyään Garminin inReach kulkee mukana oikeastaan aina, kun menen puhelimen kantamattoman ulottumattomiin. Se rauhoittaa osittain mieltä; tiedän olevani yhteyden päässä. Mikään ei ole kuitenkaan oikeasti muuttunut, mutta kaikki tuntuu silti turvallisemmalta. Tämä sai oikeastaan miettimään: kuinka paljon retkeilyn turvallisuus on oikeaa turvallisuutta - ja kuinka paljon pelkkää turvallisuudentunnetta? Tekniikka rauhoittaa, mutta ei pelasta Kun aikoinaan hankin InReach-laitteeni, huomasin nopeasti, miten iso ero on sillä, että voi painaa SOS-nappia, verrattuna siihen, ettei mahdollisuutta ole. Mutta onko se oikeasti turvallisempaa? InReach ei pysäytä myrskyä. PLB, hätälähetin (eli Personal Locator Beacon ), ei estä kompastumasta rakassa. Ja ehkä tärkeimpänä, mikään laite ei tee vaikeaa päätöstä puolestasi, jos sää muuttuu tai väsymys vie tarkkuuden. Tunturissa sää voi muuttua hetkessä Tekniset välineet eivät ...