Turvallisuutta vai turvallisuudentunnetta? Retkeilijän kaksi eri todellisuutta

Kun lähden vaellukselle, otan mukaan kartan, kompassin ja satelliittilaitteen. Nykyään Garminin inReach kulkee mukana oikeastaan aina, kun menen puhelimen kantamattoman ulottumattomiin. Se rauhoittaa osittain mieltä; tiedän olevani yhteyden päässä.

Mikään ei ole kuitenkaan oikeasti muuttunut, mutta kaikki tuntuu silti turvallisemmalta. Tämä sai oikeastaan miettimään: kuinka paljon retkeilyn turvallisuus on oikeaa turvallisuutta - ja kuinka paljon pelkkää turvallisuudentunnetta?

Tekniikka rauhoittaa, mutta ei pelasta

Kun aikoinaan hankin InReach-laitteeni, huomasin nopeasti, miten iso ero on sillä, että voi painaa SOS-nappia, verrattuna siihen, ettei mahdollisuutta ole.

Mutta onko se oikeasti turvallisempaa?

InReach ei pysäytä myrskyä.

PLB, hätälähetin (eli Personal Locator Beacon), ei estä kompastumasta rakassa.

Ja ehkä tärkeimpänä, mikään laite ei tee vaikeaa päätöstä puolestasi, jos sää muuttuu tai väsymys vie tarkkuuden.

Tunturissa sää voi muuttua hetkessä

Tekniset välineet eivät lisää turvallisuutta samalla tavalla kuin kartanlukutaito, reittisuunnittelu, järkevä aikataulu tai lämmin varavaate.

Mutta ne lisäävät turvallisuudentunnetta aivan valtavasti.

Onko sillä merkitystä? Ehkä siten, että kun mieli on rauhallinen, päätöksetkin ovat usein parempia.

Oikea turvallisuus syntyy perusasioista

Olen vuosien aikana huomannut, että konkreettinen turvallisuus on yllättävän vähän yhteydessä teknologiaan - ja paljon enemmän perusasioihin:

• Pysyy lämpimänä ja kuivana.
• Ymmärtää säätilojen käyttäytymistä.
• Osaa lukea karttaa.
• Kykenee korjaamaan varusteita.
• Tietää ja luottaa siihen, milloin tulee kääntyä takaisin.
• Osaa olla itselleen rehellinen: “riitänkö minä tähän tänään?”

Tekniikka ei korvaa näistä ainuttakaan.

Erilaisia kompasseja

Turvallisuudentunne on taas silkkaa psykologiaa

Turvallisuudentunne on mielen pehmeä peitto. Se koostuu monista toimista, joilla me pyrimme tuottamaan ja todistamaan itsellemme sen turvallisuustason, jonka me itse itsellemme asetamme.

Todellisuudessa se voi olla:

• illuusio
• todellinen, tai
• jotain siltä väliltä.

Kun inReach on mukana, tuntuu että maailma on jotenkin hallittavissa. Mutta onko se?

Vaikka olen kairassa yksin, pitkien matkojen päässä lähimmästä tiestä, ajatus siitä, että viestin voi tarvittaessa lähettää, keventää askelta. Mutta tekninen turvallisuudentunne on petollinenkin: se saattaa houkutella ottamaan riskejä, joita ilman laitetta ei ottaisi. Kun suunnistamisen haasteet tuntuvat pienemmiltä, mm. kulkunopeuden saattaa arvioida turhankin optimistisesti. Tällöin haavereille, tai harhautumisille, ei jää tilaa. Lähtökohtaisesti kengän pohjan irtoaminenkaan ei ole sellainen haaveri, joka vaatisi välitöntä evakuointia. Myös vastoinkäymisille on siis varattava aikataulullisesti tilaa. Myös lyhyemmillä - kuten päiväretkillä.

Tässäkin pätee siis vanha sanonta: "Hyvin suunniteltu, on puoliksi tehty."

Molemmille paikkansa - mutta eri syistä

Lopulta sekä turvallisuudelle että turvallisuudentunteelle on oma paikkansa.

Toinen on todellisten taitojen ja valintojen summa; toinen on tunne, joka auttaa jaksamaan ja tekemään parempia päätöksiä.

Turvallisuus ja turvallisuudentunne ovatkin rinnakkaisia ilmiöitä, jotka kulkevat kumpikin retkeilijän mukana omalla tavallaan.