Kemihaarasta Kiilopäälle - halki Urho Kekkosen kansallispuiston

Kesällä 2021 käydessäni veljeni kanssa vaelluksella Kemihaarasta Vongoivalle ja takaisin, minulla heräsi ajatus, että vaeltaisin koko Urho Kekkosen kansallispuiston halki. Alkuperäinen suunnitelma oli vaeltaa Nuorttilta Saariselälle, mutta erinäisistä syistä vaellus typistyi vaellukseen Kemihaarasta Kiilopäälle. Tämä ei haitannut yhtään. Vaellus on ollut yksi parhaista kokemuksista, joita olen vaeltamisessa saanut. Vaellus toteutui vuonna 2022 ja tässä kerron vaelluksen reittikuvauksen suhteellisen ylimalkaisesti.

Reitti kartalla

Kemihaara - Manto-oja

Olin hankkinut kyydin Kemihaaraan. Oli lämmin heinäkuinen iltapäivä kun nostin rinkan selkääni ja lähdin Kemihaaran parkkipaikalta kävelemään kohti Manto-ojaa, jonka oli tarkoitus olla ensimmäisen yön lepopaikka. Tämä etappi oli minulle jo entuudestaan tuttu. Siinä heti vanhan rajavartioaseman kohdalla mieleeni hiipi ajatus, miksi - oi miksi - tätä teen. Vislauskuusikon mäkeä ylös noustessa kirosin hyttyset.

Saavuin Manto-ojalle. Jaoin tuvan toisen yksinvaeltajan kanssa.

Manto-oja - Peuraselkä

Pakkasin kamat ja lähdin jatkamaan kohti Peuraselkää. Päivä oli hyvin suorituskeskeinen, kuten olin arvellutkin. Pidin tauon Jussinmurustan laavulla, jatkaen siitä melko heti kohti Peuraselkää. Hyvissä päivällisajoissa olin Peuraselän tuvalla.

Peuraselän autiotupa

Peuraselkä - Tahvontupa

Levättyäni aikani Peuraselän tuvalla, jatkoin matkaani Tahvontuvalle. Tämäkin väli oli hyvin suorituskeskeinen, koska olin sen välimatkan jo muutamaan kertaan aiemmin kulkenut.

Lepäsin ja saunoin Tahvontuvalla. Seuraavana päivänä olisi tarkoitus jatkaa matkaa Anterinmukkaan.

Tahvontupa - Vongoiva

Ajatuksena oli Tahvontuvalta kulkea Anterinmukkaan ja Anterinmukasta Muorravaarakan ruoktulle.

Matkalla kävi kuitenkin niin, että ylhäällä tunturissa tuli hyvin painostava ilma. Lisäksi pilvet putosivat alas. Ukkonen jylisi. Tein siinä päätöksen, että leiriydyn jonnekin sinne. Lepään ja jatkan matkaa seuraavana päivänä.

Pystytin teltan mielestäni suhteellisen suojaisaan paikkaan. Laitoin pedin valmiiksi ja nukahdin sateen ropinaan.

Lepopaikka jossain Vongoivalla

Vongoiva - Muorravaarakan ruoktu

Heräsin Vongoivalla. Sumu peitti tunturit. Päätin lopullisesti, että jatkan matkaa Vongoivan kammin kautta Muorravaarakan ruoktulle käymättä Anterinmukassa. Pakkasin kamat ja lähdin laskeutumaan rinnettä alas. Vongoivanjoen latvahaaroilla pysähdyin tekemään aamiaista.

Vongoivanjoen latvoja

Aamiaisen syötyäni, lähdin kävelemään korkeuskäyrää ja kompassisuuntaa apuna käyttäen kohti Vongoivan kammia. Aika nopeasti löysinkin Vongoivan kammin; idästä päin tullessa on käytännössä mahdoton kulkea siten, että kammin viereistä puroa ei huomaisi. En kammilla sen pidempään pysähtynyt. Tutustuin vain pikaisesti kammiin ja muihin rakennelmiin ulkoa päin, ja lähdin jatkamaan matkaa puron vartta pitkin luoteeseen. Tarkoitus oli kävellä Anterinpaanteeseen ja siitä polkua pitkin taas Muorravaarakan ruoktulle.

Anterinpaannetta

Siinä pitkin Anterijoen latvoja kävellessäni pohdin, kuinka kaunis maamme onkaan. Välillä tuntui kuin olisin kulkenut keskellä satua. Niin kauniita maisemat olivat.

Anterinpaannetta

Jatkoin matkaani Anterijoen vartta pitkin Akanhäntäkurun kautta Muorravaarakanjoelle. Jossain vaiheessa vaiheessa tulin Muorravaarakan tuvalle. Söin hieman ja kävin pystyttämässä teltan. Vetäydyin telttaani nukkumaan.

Muorravaarakan ruoktu - Luirojärvi

Levättyäni ja syötyäni hyvin, lähdin jatkamaan Lumikurun ja Pälkkimäojan kautta Luirojärvelle. Ylitin Muorravaarakanjoen ja lähdin polkua pitkin Lumikurulle. Sää oli edelleen hyvin kostea ja sumuinen. Heti Lumikurunojalle saavuttuani, päätinkin kulkea Lumikurun eteläpuolista kurua pitkin.

Oli edelleen melko sankka sumu. Olin myös hieman väsynyt. Jossain vaiheessa näin sumun keskellä porotokan juoksemassa. Näky oli jotenkin surrealistinen ja ajattelin: "Minähän elän siinä sadussa!" Koko Lumikurunojan varsi oli kuin jostain toisesta todellisuudesta. Viheriäiset niityt ja täydellinen hiljaisuus, jota rikkoi vain ajoittainen veden solina.

Lumikurunojaa

Jatkoin matkaani ojaa pitkin. Sumu tuntui lisääntyvän, joten hieman huoletti nousta tunturiin Lumipään etelärinteelle.

Sumua Lumikurunojan latvalla

Ylhäällä Lumipään ja Riitelmäpään satulassa sumu hieman hälveni. Näin siellä myös saman tokan, johon olin jo ilmeisesti aiemmin Lumikurunojan varrella törmännyt.

Poroja Lumipään ja Riitelmäpäiden välissä

Sää selkeni ylhäällä hieman. Jatkoin matkaani Pälkkimäojan latvoille. Siinä Pälkkimäojan latvat saavutettuani, näin ihmisiä kauempana. Ihmisten toiminta vaikutti kauempaa katsoen järjestelmälliseltä. Myöhemmin osoittautuikin, että ryhmä oli eräopasopiskelijoita suorittamassa opintojaan.

Eräopasopiskelijoita Pälkkimäojan latvoilla

Pälkkimäojaa seuratessani saavuin Pälkkimäojan laavulle. Tein lounasta ja kävin laavuun levolle. Jossain kohtaa heräsin ojan toiselta puolelta kantautuvaan puheensorinaan. Sieltä tulikin isompi ryhmä laavulle. Nousin ylös. Melko nopeasti keskusteltaessa selvisi, että kyse oli samasta opiskeluryhmästä, jonka olin jo aiemmin ylempänä tunturissa pannut merkille.

Opiskeluryhmä piti laavulla lounastaukoaan. Siinä sivussa vaihdettiin joidenkin kanssa havaintoja.

Opiskelijaryhmä jatkoi matkaansa, itse riittävästi levänneenä lähdin jatkamaan matkaa kohti Luirojärveä. Aikani käveltyäni, jossain vaiheessa saavuinkin Luirojärven tuvalle. Tuvalla oli yllättävän vähän muita retkeilijöitä. Johtuiko sitten huonoista keleistä vai mistä, en tiedä. Tuvalla oli kuitenkin kaksi yksinvaeltajaa, joiden kanssa meillä juttu luisti oikein hyvin. Saunoimme ja vaihdoimme havaintoja ja kokemuksia.

Saunan ja ruuan jälkeen minusta tuntui, että olen valmis jatkamaan heti matkaa kohti Tuiskukurua, jonka olin tuvalla valinnut seuraavaksi määränpääkseni. Tuiskukurulta tulisin jatkamaan Kotakönkään kautta Rautulammelle.

Luirojärvi - Kiilopää

Lähdin yön selkään taivaltamaan Luirojärveltä kohti Tuiskukurua. Kuljin Luusuanvaaran yli ja Ampupäiden eteläpuolen kautta, kunnes saavuon Tuiskukurun tuvalle. Saavuin tuvalle aamulla noin neljän pintaan. Koska ulko-ovi oli salpaamatta, olin hiljakseen ja söin hiljaa tuvan ulkopuolella eväitäni. Noin kuuden aikaan uskaltauduin katsomaan tuvan sisään tarkemmin, ja myös näin. Tuvassa ei ollutkaan ketään nukumassa, vaikka virheellisesti salvasta olinkin olettanut. Siirryin tuvan laverille nukkumaan.

Nukuin kuin tukki.

Nukuttuani muutaman tunnin, nousin ylös. Siirryin ulos tekemään aamiaista, vaiko ennemminkin brunssia. Siihen tuli myös toinen Tuiskukurussa yöpynyt retkeilijä. Vaihdoimme ajatuksia, ja selvisi että hänkin on matkaamassa Kiilopäälle. Seuraamme liittyi myös pariskunta, joka sekin oli matkalla Kiilopäälle. Kaikilla meillä oli myös seuraavana etappina Kotaköngäs. Keskustelut olivat hyvin antoisia.

Sekä pariskunta, että yksinvaeltaja lähtivät jatkamaan matkaa. Itse söin pitkän kaavan mukaan brunssini, ja lähdin Tuiskukurua pitkin kohti Kotaköngästä.

Kuten tapana on, myös kävellessä määränpää tulee joskus vastaan. Käveltyäni aikani, saavuin Kotakönkään laavulle. Laavulla oli jo Tuiskukurussa tapaamani pariskunta ja yksinvaeltaja. Jatkoimme keskustelujamme, kunnes minun oli taas aika jatkaa matkaa.

Kotaköngäs

Siinä melko nopeasti Kotakönkäältä lähdettyäni taivas repesi. Istuin rinkan päällä, sadeviitta suojanani noin puolisen tuntia. Kuuron mentyä ohi, jatkoin matkaani Hikiojaa pitkin kohti Rautulampea. Rautulammelle saavuin aamun varhaisina tunteina. Kuivattelin vaatteitani ja söin aamiaista uudessa päivätuvassa. Vaihdoin muutaman sanan muiden retkeilijöiden kanssa, pakkasin tavarani ja lähdin nousemaan Raututuntureille.

Raututuntureilla

Kiilopäälle matkatessani kersin vielä Kuutamokurun kautta. Ja pientä jännitystä loppumatkalle toi vielä ukkoskuuro, joka sattui ollessani Kiilopään pohjoisrinteellä. Pääsin kuitenkin ehjänä Kiilopään hotellille.

Siinä Kiilopään hotellin portilla, eräs vanhempi herra kysyi: "Mistäs sinä ole tulossa?"

- Kemihaarasta viikko sitten lähdin, vastasin.
- No, sinulla on varmaan sitten jalat rakoilla, herra siihen.

- Eivät ole, naurahdin hämilläni.

Enää. Ajattelin kuitenkin hammasta purren.

Mutta olihan reissu! Matkaa tuli kaikkineen noin 125 kilometriä, ja matka-aika oli paria tuntia vaille viikko.