Retkeilijän sääasema rinkassa

Ennen retkeilijä katsoi taivaalle.

Pilvien suunta, ilman tuoksu, ilta-auringon väri. Niistä pääteltiin säätä, ja esimerkiksi se, tuleeko kylmä yö.

Joskus kuunneltiin radiosta säätiedotuksia. Joskus säähavaintoja kirjattiin matkapäiväkirjaan.

Nykyisin minulla kulkee ajoittain rinkassa pieni sääasema: lämpötila-, kosteus- ja ilmanpaineanturi, tuulimittari sekä pieni infrapunalämpömittari. Ei isoja laitteita. Ei ammattikalustoa. Mutta sen verran elektroniikkaa, että voi kysyä - miksi?

En oikeastaan tiedä. Minusta on mielenkiintoista kerätä tietoa, koska siihen on nykyisin mahdollisuus ja se on verrattain helppoa. Retken jälkeen voin purkaa sääanturin keräämän datan ja käyttää kerättyä tietoa retkipäiväkirjaa laatiessa tai uusia retkiä suunnitellessa. Tuulen mittaaminen antaa osviittaa esimerkiksi teltan paikkaa etsiessä. Lämpömittarilla voin tarkistaa vaikkapa veden lämpötilan.

Tuulen mittausta tunturissa
(Kuva luotu tekoälyllä / ChatGPT)

Kuinka paljon ymmärrys painaa?

Kun aloin punnita varusteita tarkemmin, mittarit joutuivat vaa’alle siinä missä kattila ja otsalamppu.

• Pieni lämpötila-, ilmanpaine- ja kosteusanturi (20 g)
• Tuulimittari (120 g)
• Mini IR-lämpömittari (45 g)

Yhteensä nämä painavat 185 grammaa. Ei paljon, mutta ei huomaamatontakaan. Jokainen gramma on retkellä päätös.

Tuulimittari ei ole useinkaan mikään välttämättömyys. Sitä kuljetan mukanani vain, jos se vaikuttaa olevan jotenkin sääennusteiden perusteella perusteltua. Lämpötila-anturi ja mini lämpömittari taas ovat sellaisia, jotka kulkevat useammin mukana.

Kannanko mukana turhaa elektroniikkaa - vai kannanko mukana ymmärrystä?

Silti kyse ei ole pelkästä painosta.

Jos mittarit jäisivät kotiin, retki olisi silti retki. Taivas näyttäisi samalta oli mittareita tai ei. Tuuli tuntuisi samalta. Mutta jotain jäisi pois: mahdollisuus verrata, tarkistaa, oppia omasta kokemuksesta vähän tarkemmin.

Yön alin lämpötila

Lämpötila-anturin hankin oikeastaan siksi, että on täysin eri asia arvata: "oli varmaan muutama aste", kuin nähdä aamulla käyrästä, että alin lämpötila on ollut 6,6 °C.

Lämpötilaa ja ilman suhteellista kosteutta mitattuna

Numero ei tee yöstä lämpimämpää. Tiedän.

Mutta kun samanlaisia öitä kertyy useampi, alkaa syntyä vertailupohja. Tiedän miltä 4 °C tuntuu tietyssä makuupussissa. Tiedän milloin kosteus tekee kylmästä purevamman.

Mittari ei korvaa kokemusta.

Se antaa sille kuitenkin koordinaatit, se auttaa kirjoittamaan päiväkirjamerkinnät tarkemmin.

Pintalämpö ja pieni infrapunalämpömittari

Mini IR-lämpömittari on ehkä näistä mittareista se, jonka tarpeellisuutta on helpointa epäillä.

Sillä voi mitata kupin kyljen, kiven pinnan, kattilan laidan tai tunturipuron veden. Se ei kerro ilman lämpötilaa eikä yön kylmyyttä. Se kertoo tavallaan pinnan - tarkemmin sanottuna pinnasta lähtevän infrapunasäteilyn määrän.

Mittarissa lukee: D:S = 1:1.

Se tarkoittaa, että kolmen sentin päästä mittari mittaa halkaisijaltaan kolmen sentin aluetta. Kun etäisyys kaksinkertaistuu, mittausalueen pinta-ala nelinkertaistuu. Eli esimerkiksi kupin kylki ei viilene kahdessa sentissä - mutta mittari voi näyttää kaksi astetta vähemmän, johtuen kupin kuperasta pinnasta.

Se ei ole virhe. Se on fysiikkaa.

Vertasin mini-mittaria toiseen, tarkempaan lämpömittariin, jonka D:S on 12:1. Toinen näytti kämmenestä noin kolmen sentin etäisyydeltä 34,6 °C ja toinen 32,6 °C. Ero ei ole dramaattinen, mutta se muistuttaa siitä, että mittari ei mittaa totuutta. Se mittaa tulkintaa, ja eri mittarit mittaavat eri kokoista aluetta.

Mini-mittarissa asetukset on tehty kattamaan mahdollisimman laaja käyttö. Käytännössä se tarkoittaa kompromisseja muun muassa hinnan ja tarkkuuden välillä.

Olen mitannut mittarilla jonkin verran vesien lämpötiloja, koska usein ne kiinnostavat, eikä aina olisikaan aikaa odottaa kosketusmittarin tasaantumista. Tunturipurossa lukema on ollut usein 6-8 °C, mikä vaikuttaa realistiselta. Arvioisin mittausepätarkkuuden olevan luokkaa ±2 °C. Onko se jo liikaa?

Itselleni on helpompaa muistaa tarkat lukemat kuin arpoa jälkeenpäin, miltä puron raikkaus tuntui lämpötila-asteikolle siirrettynä.

Pintalämpömittari ei ole retkellä välttämättömyys.

Mutta se on uteliaisuuden väline.

Tuuli

Tuulen mittaaminen on näistä ehkä se, jota on helpoin pitää pelkkänä testailuna.

Tuuli tuntuu ilman mittariakin. Sen kuulee havuissa ja näkee järven pinnassa. Teltan kangas kertoo kyllä, milloin ollaan suojassa ja milloin ei.

Joskus teltan kankaan lepatusta kuunnellessa mieleen voi kuitenkin hiipiä: kuinka paljon nyt oikeasti tuulee, ja onko teltan luvattu kestävän tällaista tuulta? Mielestäni vaihtoehtoja on oikeastaan kaksi:

• Seuraat tilannetta ja teet päätöksiä kokemuksen varassa, tai
• käyt mittaamassa tuulen ja teet päätöksen mittaustuloksen mukaan.

Ajastaan opit lukemaan myös teltan viestiä ilman, että lepatuksen ääni vie ajatukset päästä.

Siksi tuulimittari kulkee joskus mukanani.

En kanna sitä jokaiselle retkelle. Tuulimittarin 120 grammaa ei ole paljon, mutta se ei ole myöskään huomaamaton lisä. Tuulimittari on mukana lähinnä silloin, kun sääennuste lupaa kovaa tuulta tai kun liikutaan avoimilla tunturiselänteillä.

Silloin kun haluan tietää.

Tunturin laella mittari näyttää lukeman, joka tekee kokemuksesta konkreettisemman. Jos sääennuste on luvannut kovaa tuulta tai jopa myrskyä, on kiinnostavaa nähdä, kuinka lähelle ennuste osuu. Onko tämä 12 m/s - vai tuntuuko se vain siltä?

Joskus on vain kiva tietää. Ja voihan koko retki tai vaellus olla teemallinen - sääteemallinen.

Tuulimittari ei tee teltasta kestävämpää, eikä se muuta säätä.

Mutta se tekee ehkä päätöksistä tietoisempia.

Käyttämäni mittari on verrattain edullinen. Se ei ole ammattilaisväline, eikä sen tarvitsekaan olla. Retkeilyssä riittää, että suuruusluokka on oikea. Haluan tietää, onko tuuli neljä vai kymmenen metriä sekunnissa - en sitä, onko se 9,2 vai 9,8.

Tuulimittari ei ole välttämättömyys.

Mutta se on pieni lisä varusteissa, joka tuo mukanaan ripauksen varmuutta - ja rehellisesti sanottuna myös mittailun iloa.

Mitä mittarit jättävät jälkeensä

Lopulta kyse ei ole mittareista.

Retki olisi retki ilman yhtäkään lukemaa. Taivas näyttäisi samalta, puro olisi yhtä kylmä ja tuuli yhtä todellinen. Mittarit eivät tee yöstä lämpimämpää, teltasta vahvempaa tai vedestä raikkaampaa.

Mutta ne jättävät kokemukseen tarkemman jäljen.

Ne antavat numeroita tuntemuksille, vertailukohtia muistoille ja joskus hieman lisää varmuutta päätöksiin. Niiden avulla voi oppia tunnistamaan ilmiöitä ja vahvistamaan omia havaintojaan. Kokemus ei synny mittarista, mutta mittari voi jäsentää kokemusta ja auttaa sitä karttumaan.

Ja ehkä juuri siksi ne kulkevat välillä mukana - eivät välttämättömyytenä, vaan uteliaisuutena.

Sillä joskus on kiinnostavaa tietää, kuinka kylmä on kylmä - ja kuinka paljon tuuli todella puhaltaa.