Retkeilijän reittien hallinta

Retkeilyssä puhutaan paljon varusteista, kengistä, keittimistä ja kartoista. Sen sijaan yllättävän vähän puhutaan siitä, mitä tapahtuu reiteille ennen ja jälkeen vaelluksen. Silti periaate on täsmälleen sama kuin valokuvien, asiakirjojen tai minkä tahansa muun datan kanssa: jos et hallitse kokonaisuutta, se alkaa joko hallita sinua, tai vähintään et ole tiedon päällä.

Kun reitit ovat hallinnassa, yksinkertainenkin työkalu muuttuu kokonaisuudeksi

Kun vaelluksia kertyy vuosien mittaan useita, reittipätkiä kymmeniä ja GPX-tiedostoja enemmän kuin jaksaa laskea, käy nopeasti ilmi, että “laitoin sen johonkin kansioon” ei ole toimiva strategia.

Reitti on henkilökohtaista dataa - halusit tai et

Jokainen tallennettu jälki, suunniteltu reitti tai kartalle piirretty idea on henkilökohtaista paikkatietoa. Se sisältää:

• sijaintitietoa,
• korkeustietoa,
• aikatietoa,
• joskus myös muistoja, muistiinpanoja ja päätöksiä.

Jos nämä jäävät hajalleen eri laitteisiin, pilvipalveluihin ja muistikortteihin, niiden arvo putoaa murto-osaan. Hyvin hallittu reittikirjasto taas toimii kuin oma henkilökohtainen vaelluspäiväkirja - kartalla ja paikkatietona. Lisäksi on helpompi ymmärtää, mitä tietoa itsestään palveluntarjoajilla on. Asiasta vähän keskustellaan, mutta esimerkiksi Garminilla on hyvinkin paljon käyttäjätietoa omilla palvelimillaan.

Seuraavassa on minun käyttämiäni ohjelmia, joita datan hallintaan käytän.

Garmin BaseCamp - käytännön työkalu

BaseCamp on monelle tuttu, monien vihaama ja monella jo kuopattu sovellus. Silti se toimii edelleen erinomaisesti tietyissä rooleissa:

• GPX-tiedostojen selaus ja perushallinta,
• reittien ja trackien nopea tarkastelu ja myös suunnittelu,
• laite-integraatio (Garminit nyt vain pelaavat sen kanssa), sekä
• kaiken oman paikkatiedon hallinta.

BaseCamp on minulle vähän kuin “arkistokaappi”: ei kaunis, ei moderni, mutta tiedän aina mistä mikäkin löytyy. BaseCamp toimiikin minulla toistaiseksi tavallaan paikkatiedon DAM-ohjelmana (Digital Asset Management). Se on huomattavasti kevyempi ja käytöltään helpompi kuin seuraava ohjelma, eli QGIS.

QGIS - täysiverinen paikkatieto vaeltajan käytössä

QGIS kuulostaa monen korvaan raskaalta ja tekniseltä, mutta peruskäytöltään se on yllättävän helppo ottaa haltuun. Netti ja YouTube ovat täynnä selkeitä ohjeita juuri niihin asioihin, joita retkeilijä tarvitsee: GPX-tiedostojen avaamiseen, karttojen lisäämiseen, pisteiden ja reittien piirtämiseen sekä omien karttojen tekemiseen. Jo näillä taidoilla pääsee pitkälle.

Samalla QGIS on kuitenkin myös täysiverinen paikkatieto-ohjelmisto - sellainen, jota käytetään ammattilaispuolella kaupunkisuunnittelussa, ympäristötutkimuksessa ja kartografiassa. Ja juuri tässä piilee sen hienous harrastajalle: ohjelman voi periaatteessa räätälöidä palvelemaan vain ja ainoastaan vaellusharrastusta. Ei ole pakko oppia kaikkea. Riittää, että oppii sen osan, jota itse tarvitsee. Ja silti se skaalautuu kaikkeen kuviteltavissa olevaan.

Omassa käytössäni QGIS on ennen kaikkea:

• karttojen tekemistä ja vaellusten suunnittelua,
• paikkojen ja reittien merkitsemistä,
• vaellusten dokumentointia,
• vaellusten hahmottamista alueellisena kokonaisuutena.

En laske valuma-alueita tai tee spatiaalista analyysiä - ei minun tarvitse, vaikka QGIS mahdollistaisi sellaisenkin. Se ei pakota käyttäjää monimutkaisuuteen, vaan antaa tilaa kasvaa taitojen mukana, jos tarvetta joskus tulee. Juuri tästä syystä QGIS toimii erinomaisesti reittidatan “pitkän aikavälin kotina”. Se ei ole sidottu laitevalmistajaan, tiedostomuodot ovat avoimia ja projekti säilyy käyttökelpoisena vuosienkin päästä. Kun reitit, kartat ja paikat ovat QGIS-projekteissa, ne eivät ole enää vain yksittäisiä vaelluksia – vaan osa omaa paikkatietohistoriaa.

Reitin elinkaari: laitteesta arkistoon

Käytännössä kaikki alkaa maastosta. Reittien tallentamiseen käytän kelloa, ja jos tarkoituksenmukaista, niin erillistä GPS-laitetta - kumpikin on omassa roolissaan. Kello tallentaa liikkeen huomaamattomasti osana vaellusta, kun taas Garmin GPSMap 67i kulkee mukana tarvittaessa varmistuksena ja karttatyökaluna. Oleellista ei kuitenkaan ole se, millä laitteella reitti tallennetaan, vaan mitä tapahtuu tallennuksen jälkeen.

Kun vaellus on ohi, reitti ei jää laitteeseen eikä pilvipalveluun “lepäämään”. Se siirtyy osaksi omaa arkistoa. GPX-tiedosto ladataan talteen, nimetään järkevästi ja sijoitetaan oikeaan kokonaisuuteen. Tässä vaiheessa reitti lakkaa olemasta vain yksittäinen lenkki tai vaellus - siitä tulee osa laajempaa kokonaisuutta.

Pilvi työkaluna, ei isäntänä

Kellot ja GPS-laitteet kytkeytyvät nykyisin lähes poikkeuksetta pilvipalveluihin. Ne ovat näppäriä, enkä näe niissä ongelmaa sinänsä. Ongelma syntyy vasta silloin, jos pilvi on ainoa paikka, jossa data elää.

Laite vaihtuu ennemmin tai myöhemmin. Valmistaja saattaa vaihtua. Palvelu muuttuu, maksullistuu tai katoaa. Mutta GPX-tiedosto pysyy. Kun data on omassa hallinnassa, laite on vain väline - ei portinvartija.

Tämä on yksi syy siihen, miksi haluan pitää reitit omalla koneellani ja omilla kovalevyilläni. Näen myös konkreettisesti, mitä tietoa itsestäni kertyy ja mihin se päätyy. Paikkatieto on yllättävän henkilökohtaista, ja sen omistajuus on asia, jota harva tulee edes ajatelleeksi. Paikkatieto ei ole vain karttaviivaa - se on usein myös kehoa, rytmiä ja kuormitusta koskevaa tietoa.

Hiljainen osa retkeilyä

Reittien hallinta ei ole näyttävää. Se ei tee vaelluksesta kevyempää eikä se tee kahvista parempaa. Mutta se on osa samaa huolellisuutta, joka näkyy hyvin valituissa varusteissa ja järkevissä reittivalinnoissa. Ihan kuin kaikessa muussakin elämässä.

Kun paikkatieto on omissa käsissä, retkeily ei ole vain sarja yksittäisiä reissuja. Siitä tulee jatkumo. Historia. Kartalle piirtyvä tarina - oma elämänkerta. Ja sitä kannattaa vaalia huolella julkaisuun saakka.